|
AJANKOHTAISTA
![]() Maria Kalaniemi sai Svenska Kulturfondenin taidepalkinnonHarmonikkataiteilija Maria Kalaniemi on saanut Svenska Kulturfondenin taidepalkinnon, 10000 euroa. Perusteluissa mainitaan mm. että Maria on maailmanluokan muusikko, lahjakas säveltäjä, oman jännittävän soittimensa virtuoosimainen taitaja. Hän [...] ![]() Syksyn kansanmusiikkikiertueiden yhtyeet valittuSuomen Kansanmusiikkiliiton syksyn kansanmusiikkikiertueiden yhtyeet on valittu. Syyskuussa kiertueella on Haka (vko 37), lokakuussa Kardemimmit (vko 42), marraskuussa Ilona Korhonen soolona (vko 46) ja joulukuussa Rosenfink [...] ![]() Ilmoittaudu Konsta Jylhä -kilpailuun 30.4. mennessä!Konsta Jylhä -kilpailun ennakkoilmoittautuminen päättyy 30.4. Kilpailu järjestetään Kaustisella 9.-10.7.2012. Kansanmusiikkiyhtyeille tarkoitetussa kilpailussa on kaksi sarjaa ja huikeat palkinnot! Vielä ehdit mukaan, katso tarkemmat ohjeet osoitteesta [...] ![]() NORD12-pelimannimestaruuskilpailu peruttuPohjoismainen NORD-pelimannimestaruuskilpailu pitää välivuoden vuonna 2012. Tapahtuma ei saanut aiempien vuosien tapaan apurahaa, joten kilpailua ei pidetä tänä vuonna. Toivottavasti rahoitus saadaan vuodeksi 2013, ja kilpailu [...] ![]() Jouko Kyhälä & Saalas Kansanmusiikkiliiton kiertueella huhtikuussaHuuliharpputohtori Jouko Kyhälä Saalas-yhtyeineen kiertää Suomea Suomen Kansanmusiikkiliiton kierteella 17.-20.4. Kiertueen paikkakunnat: 17.4. klo 19 Mäntyharjun kulttuurisali, Mäntyharju 18.4. klo 20 Helsinki, Perinnearkkuklubi, Ravintola Allotria. Illan [...] ![]() Teosto-palkinto Milla Viljamaan teoksille levyllä MinneMilla Viljamaan sävellykset ja sanoitukset levyllä Minne saivat vuoden 2012 Teosto-palkinnon. Palkinto on 25 000 euroa. Palkintoraati toteaa perusteluissaan: ”Milla Viljamaan Minne on rikas ja monipuolinen [...] ![]() Kansanmusiikin illassa tänään jo Samuelin Poloneesin satoa!YLE Radio 1 tallensi Samuelin Poloneesi -kansanmusiikkitapahtuman konsertteja 9.-11.3. Helsingissä. Tänään tulee ensimmäinen osa jo radiosta Kansanmusiikin illassa. Ohjelma alkaa klo 19.03. http://yle.fi/radio1/musiikki/kansanmusiikin_ilta/ ![]() Ilmoittautuminen KAMU’12-leirille on alkanut!Suosittu KAMU’12- lasten ja nuorten kansanmusiikkileiri järjestetään 10.-14.6.2012 Päivölän virkistyskodissa Nummelassa. Ilmoittautuminen leirille 10.5.2012 mennessä. Lisätiedot KAMUsta löytyvät kotisivuilta. ![]() Samuelin Poloneesin juhlavuoden liput myynnissäSamuelin Poloneesi -kansanmusiikkitapahtuma juhlii tänä vuonna 40-vuotisjuhlaansa Helsingissä 9.-11.3.2012. Tapahtuman tarjonta on runsas ja tasokas! Pääpaikkana toimii Valkoinen Sali Helsingissä. Suurimmat konsertit perjantain Keisariajalta metron melkutukseen [...] ![]() Sauli Heikkilä valittiin Pelimanni-lehden päätoimittajaksiPelimanni-lehdelle on valittu uusi päätoimittaja. Valituksi tuli lehden taittajana ja siirtymäkauden vt. päätoimittajana toiminut Sauli Heikkilä. Sauli Heikkilä on Haapavedellä syntynyt, nykyisin Helsingissä asuva graafisen suunnittelun [...] |
|
||||








